perjantai 5. heinäkuuta 2013

Maailmanmatkalla auringon ympäri

Sinellillä oli kesäkuussa Tim Holtz-haaste. Aihe tai toteutus oli sinänsä vapaa, mutta haasteessa piti käyttää ainakin yhtä heidän valikoimassaan olevaa Tim Holtzin suunnittelemaa tuotetta. Timppa on siis erilaisia askartelutuotteita suurille firmoille suunnitteleva guru Amerikoista, ja hänellä on näppinsä mukana monessa askarteluun liittyvässä villityksessä, niin välineissä, musteissa, koristeissa, leikkuuterissä, tyylisuunnissa jne jne.

Minusta haaste kuulosti hauskalta, ja niinpä päätin tehdä jotain kotoa löytyvistä Tim Holtzin suunnittelemilla alkoholimusteilla sekä BigShotilla käytettävillä leikkuuterillä. Parvekkeen sisustus kaipasi vähän uutta ilmettä, ja niinpä päätin koristella sinne kaksi peiliä, linnunpöntön ja tehdä vielä kokonaisuuteen sopivan ajatelman. Tyyliksi ajattelin parvekkeeni punaisiin tiiliseiniin sopivaa rosoista romantikkaa, steampunkia ja kimalletta.


Leveäreunaiset peilit olen joskus haalinut matkaani IKEAsta, nämä tosin puunvärisenä, linnunpönttö irrotettavalla katolla löytyi Sinellistä, ja peltinen kyltti imelällä tekstillä tarttui mukaan Minimanista. Kuvioiden tekemiseen käytin paksumpaa alumiinifoliota. Sain omani tutulta, mutta käsittääkseni tätä paksumpaa foliota käytetään teollisuudessa. Lähes vastaavaa löytyy kaupoista askartelufolio-nimellä.


Parkkasin itseni telkun eteen olohuoneen matolle, ja rullailin paksummasta alumiinifoliosta BigShotilla ison kasan kirjaimia, kukkia, pienempiä kukkia, lehtiä, perhosia (stanssit näkyy yllä olevassa kuvassa, en löytänyt niitä nyt Sinellin sivuilta), rattaita ja pieniä rinkuloita. Aluksi en tiennyt kuin kirjaimista, että montako kuviota kutakin tarvitsisin. Niinpä tehtailin kertaheitolla monta kuviota, koska paksua foliota voi leikata monta kerrosta päällekkäin, ja koska kyllähän niille kuvioille jotain muutakin käyttöä vielä keksii.


Leikattuani kuviot, aloin maalaus puuhiin. Suojasin peilit maalarinteipillä, ja maalasin kehykset Plus Color suklaanruskealla, samoin myös linnunpöntön ulkopinnan, ja sen sisäpinnan sekä katon sisäosan mustalla. Laimensin hopeista Plus Coloria vedellä, ja laveerasin sillä kehyksiä ja linnunpönttöä sieltä tältä, kimaltelun lisäämiseksi. Annoin kuivua hyvin, seuraavaan päivään.


Aloitin peltitaulusta. Mallailin siihen kirjaimia ja kuvioita, mitä mahtuisi suunnilleen mihinkäkin kohtaan jne. Ensin puhdistin peltitaulusta aijemman printin pois sinolilla jynssäämällä. Peltitaulun pohja oli käsitelty myös suklaanruskeaksi, joten se oli parempi maalata tummilla sävyillä. (Peltitaulun taustaan käytetyt alkoholimusteet; Pesto, Mushroom, Eggplant, Meadow ja Mixatives Silver)


Värjäsin alumiinifolioiset kirjaimet alkoholimusteella "Rust", ja annoin kuivua. Tässä puuhastelussa oli niin monta sotkevaa osaa, että suojasin pöydän pinnan pitkällä pätkällä leivinpaperia, mikä oli helppo aina välillä vaihtaa puhtaaseen, ja mihinkä värit eivät niinkään imeytyneet sotkemaan muita värityksiä.


Seuraavaksi suunnittelin linnunpönttöä. Laskeskelin halutut rattaat, ja värjäsin ne alkoholimusteilla. (Rattaisiin käytetyt alkoholimusteet; Isot rattaat - Rusty, Eggplant. Pienet rattaat - Rusty, Oregano)



Ja väritin myös katon. (Kattoon käytetyt alkoholimusteet; Pesto, Mushroom, Eggplant, Slate ja Meadow.) Ensimmäisestä kuvasta näkyy hyvin, miltä katto näytti kun siihen tipautteli tippoja erivärisistä alkoholimustepulloista. Lopputulos oli silmääni liian levoton, ja niinpä ruiskautin pintaan ohennetta, ja tuputtelin pintaa ympäriinsä musteen levittimellä. Pinnasta tuli mielestäni aikasta hauska tällä tekniikalla, niinpä käytin samaa tekniikkaa peltitaulun värittämiseen.

Alkoholimusteet on muutenkin melkohauskoja lutattavia - lopputulosta ei voi ennalta arvata, erilaiset väriyhdistelmät ja erikokoiset tipat synnyttävät erilaisia kuvioita, ja aina voi vielä tuikata sekaan tuota ohennetta, ja koko homman voi tarvittaessa aloittaa vaikka alusta.



Lopuksi vielä valmistelin peilit. Mallailin niihin kuvioita eri tavoin, ja laskeskelin siitä, että kuinka monta mitäkin kuviota tarvitsen. Koska peilejä ei saanut irti kehyksistä, ja peilin pinnasta heijastui ärsyttävästi kehyksen maalaamaton sisäpinta, niin liimasin kehyksen sisäreunaan juuttinarua. Siitä tuli ihan hauska efekti kehyksiin. Tein kehyksien nurkkiin ruuvinreijät Dremelillä, näihin kun sopi hyvin, että kiinnitykset tulee näkyviin, eikä niitä suotta tarvinnut piilottaa.


Väritin kaikki lehdet, kukat ja perhoset tuputtelemalla niihin useampaa eri alkoholimustetta. (Käytetyt alkoholimusteet; Lehdet - Oregano ja Pesto. Isoimmat ja keskikokoiset, kapeaterälehtiset kukat - Espresso ja Currant. Isot kapeaterälehtiset kukat - Mushroom ja Rust. Keskikokoiset kukat - Espresso ja Rust, taustapuoli värinä Oregano. Pienimmät kukat - Currant. Perhoset - Wild Plum ja Eggplant. Kuplat - slate ja mixative Silver) Varmuuden vuoksi tuputtelin kuviot musteilla molemmin puolin, taustapuolet kuitenkin vähän tummemmin sävyin.


Annoin osien ensin kuivua. Sitten muokkasin niistä ruttuisia, kolmiulotteisia kukkia ja lehtiä muotoilutyökaluja apuna käyttäen. Tosin, minulla on nuo samanlaiset työkalut, mutta ne on kylläkin hankittu jo 80-luvulla, ja silloin on näemmä tullut Itäsaksasta muutakin ilahduttavaa, kuin vain se Pikku Kakkosen nukkumatti ;)

Kukkien keskustoihin tein pienet reiät, ja laitoin niihin erilaisia haaraniittejä koristeeksi. Liimasin kirjaimet ja valmiiksi muotoillut kuviot pohjiin ihan vaan tavallisella kontaktiliimalla.


Ja tämmöisiä niistä sitten tuli :) Kiiltävä pintaisia tuotoksia oli _vähän_ haasteellista kuvata päivän muututtua jo aamuyöksi, mutta toivottavasti kuvista saa jotain selkoa.

Tässäpä kuvat mietelausetaulusta, yksityiskohtineen. Teksti "Maailmanmatkalla auringon ympäri" kuvastaa haaveita, ikuista matkaa, unelmia muista maista ja matkailusta, mutta myös sitä kuinka sitä kaikkea voi tehdä, kokea ja nauttia omalla parvekkeellaan haaveillen :)




Linnunpönttö oli kiillon vuoksi todella hankala kuvata, mutta tässäpä siitäkin pari kuvaa;



Hauskasti heijastuu tuo perhosen sisäsiipi katon pinnasta. Liimailin linnunpöntön koristeeksi rattaita ja pieniä haaraniittien kantoja. Siitä tuli mielestäni kiva ilman romanttisia hörhellyksiäkin.

Ja sitten vielä ne peilit, mitkä vasta olikin haastavat kuvata. Yläreunan selventämiseksi laitoin kiinnitysruuvit reikiin mallintamaan kiinnityskohtia.





Ensimmäisessä taulussa oli yksi oikein iso, monikerroksinen kukka, toinen krysanteemin tapainen kukka, ja useampi pieni kukka. Kolme perhosta liihotteli peilin toisella reunalla. Olen viimeaikoina laittanut useampiinkin kortteihin puolihelmiä, tai kuplia koristeeksi, kuten täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Se on vaan jotenkin minua. Niinpä laitoin näihinkin stansaamiania renkaita ja täpliä "kupliksi", taikka kastepisaroiksi tai joksikin semmoiseksi, mikä näytti minusta mukavalta :)



Toiseen peiliin sommittelin vähemmän kukkia, ja muutenkin vähemmän koristeita. Jahka saan nämä ripustettua parvekkeeni seinälle, niin tämä peili tasapainottaa kivasti kokonaisuutta, missä on paljon kaikkea.


Tässäpä vielä kuva, mistä näkee kuinka kolmiulotteisia näistä töistä tuli.

Näitä oli oikein hauska tehdä, ideoida, lutata alkoholimusteilla, sekä muokata leikatuista osista kolmiulotteisia, valmiita kukkia ja muita. Ainoa tylsäkohta oli kirjaimien liimaaminen - piti oikein keskittyä, että mitä sitä tekikään ;)

Osallistuin tosiaan tällä työllä Sinellin kesäkuun Tim Holtz-haasteeseen, minkä kilpailutöitä voi äänestää Sinellin facebook sivuilla peukuttamalla suosikkinsa kuvaa. Peukutus äänestysaika on 3.-31.7.2013 Minun kilpailutyöni #28, ja sille voi antaa peukkunsa täällä, klik. Kisassa on monia hienoja töitä, kannattaa käydä ihailemassa ja ehkäpä jopa inspiroitumassa :)

Kuva lainattu Sinellin facebook sivulta

Tässä vielä listaus kaikista työssä käytetyistä tarvikkeista, ja tämän haasteen vuoksi merkkailin tuotteiden perään vielä koodit, millä ne mahdollisesti löytyy Sinellistä, jos ja kun joku muukin tarvitsee ;)

Tarvikkeet;
kaksi leveäkehyksistä peiliä
yksi käyttämätön halppis sisustustaulu
yksi koriste linnunpönttö (Sinelli, 577310)
Plus Color askartelumaali, 60ml, musta (Sinelli, 139642)
Plus Color askartelumaali, 60ml, suklaanruskea (Sinelli, 139601)
Plus Color askartelumaali, 60ml, hopea (Sinelli, 139654)
Paksua foliota, esim askartelufoliota
Fimo Muovailupuikot, muovia, 4erilaista (Sinelli, 230188)
Erikokoisia siveltimiä, askartelupinsetit, kontaktiliimaa, haaraniittejä, juuttinarua

Tim Holtz –stanssit;
Sizzix, Bigz L, Tag & Bookplates (Sinelli, 656938) 
Sizzix, Bigz XL, Word Play (Sinelli, 657837) [lainasin ystävältä]
Sizzix, Bigz, Tattered Florals (Sinelli, 656640)
Sizzix Bigz, Tattered Leaves (Sinelli, 656927)
Sizzix, Movers & Shapers, Mini Gear Set (Sinelli, 657211) [lainasin ystävältä]
Sizzix, Movers & Shapers, Mini Butterflies Sets (Sinelli, 657209)
Sizzix, Movers & Shapers, Mini Tattered Florals (Sinelli, 657488)

Tim Holtz-alkoholimusteet;
Alcohol Ink, 18ml, Meadow, (Sinelli, 101135)
Alcohol Ink, 18ml, Pesto, (Sinelli, 101150)
Alcohol Ink, 18ml, Oregano, (Sinelli, 101144)
Alcohol Ink, 18ml, Mushroom, (Sinelli, 101143)
Alcohol Ink, 18ml, Slate, (Sinelli, 101133)
Alcohol Ink, 18ml, Espresso, (Sinelli, 101149)
Alcohol Ink, 18ml, Rust, (Sinelli, 101145)
Alcohol Ink, 18ml, Currant, (Sinelli, 101134)
Alcohol Ink, 18ml, Wild Plum, (Sinelli, 101139)
Alcohol Ink, 18ml, Eggplant, (Sinelli, 101138)
Alcohol Ink, 18ml, Mixatives, Silver, (Sinelli, 101155)
Alcohol Blending Solution, 57ml (Sinelli, 102001)
Alcohol Ink Applicator, värinlevityssieni (Sinelli, 102612)

2 kommenttia:

  1. Noi on kyllä niin hienot ja luonnossa sävyt ovat vielä kauniimmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Samaa mieltä, että kamera jotenkin jyrkentää noita värejä, vaiko johtuneeko se sitten salamasta ja kaikesta kiiltävästä pinnasta minkä se kohtaa, mutta kontrastit näissä kuvissa on kyllä paljon jyrkemmät kuin luonnossa. Joten jos sattuu olemaan tässä heinäkuussa matkaa Variston Sinelliin, niin kannattaa käydä kurkkaamassa paikan päällä :)

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)