tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kesän paras piknik

Siskon kautta tuntemani rakas ystävä kotiutui maailmanääristä lähteäkseen kaiken keskelle. Ennen Geneven kültüüriympyröitä hän päätti kutsua ystävät koolle ja pitää avokkinsa kanssa piknikin Vallilan maisemissa. Onneksi viime perjantaille sattui kaunis sää, ja niinpä kannoimme parvekekalut, viltit, tyynyt, ruuat, juomat ja pelit pihalle, vähän matkan päässä olevaan puistoon, ja levittäydyimme nauttimaan illasta.


Piknik oli sovittu nyyttäriperiaatteella, ja herkkuja oli vaikkasta mitä; vihreää salaattia, sieni-kesäkurpitsapaistosta, kolmioleipiä, pätkiskakkua, suklaa-banaanikeksejä, mustikkapiirakkaa, browniseja, hedelmiä, karkkeja, valkkareita ja muita juomia. Ensin syöpöteltiin, sitten pelattiin mölkkyä ja frisbeetä.

Illan saapuessa siirryimme sisätiloihin iltateelle ja jakamaan pariskunnan omaisuutta kunkin kotiin adobtoitavaksi, ja heidän muuton helpottamiseksi. Kätevää! :)

Ilta oli todella kiva, rento, mukava ja sydämellinen. Jälleen kannatti ajaa suurellekirkolle juhlimaan hyvässä seurassa ♥ Kiitos rakkaat, ja hyvää matkaa!

*******

Minä tein piknikille pieniä kolmioleipiä, lihaa sekä kalaa, ja jälleen kerran homma lähti toki lapasesta; leipiä syntyi kaikkiaan 260kpl. Niinpä vein osan seuraavana päivänä työkavereille naposteltavaksi, ja osan mennessäni mökille pohjanmaalle. Voi kun joskus oppisi tekemään "ihimisiks" :D

Tähän ohjeeseen pienennän määriä, niin että leipiä on sopivasti isolle Piknikille, synttärijuhliin tai vaikka juhannuksen mökkiporukalle!


PIKNIK KOLMIOLEIVÄT, (34+34 pientä leipää)

2pkt/1000g grahampaahtoleipää (34viipaletta)
2pkt/1000g viljaisaa paahtoleipää (34viipaletta)
n.1,5l kasvislientä

KINKKUTÄYTE
300g kinkkurouhetta
(50g metvurstia pieneksi pilkottuna)
2 herkkukurkkua, mahdollisimman pieneksi pilkottuna
1prk/200g valkosipulituorejuustoa
1/2prk/100g crème fraîchea/ranskankermaa
1-2rkl makeaa sinappia
Ripaus mustaa pippuria

TONNIKALATÄYTE
2prk/370g  Tonnikalaa ja vihanneksia mexicana (Rainbow)
1/2 kurkku, mahdollisimman pieneksi pilkottuna
1prk/200g ruohosipulituorejuustoa
1/2prk/100g crème fraîchea/ranskankermaa
1rkl sweet chili thai-kastiketta
Ripaus mustapippuria
Ripaus suolaa

Tee ensin täytteet, jos mahdollista, niin ne kannattaa tehdä jo aijemmin maustumaan sekä tasapainuttamaan. Minä tein täytteet edellisenä iltana, ja täytin leivät piknik-päivän aamuna.

Pilko kurkut täytteitä varten, ja valuta ne erillään. Valuta myös tonnikala hyvin. Sotke kaikki kinkkutäytteen ainekset toisessa kulhossa ja tonnikalatäytteen ainekset toisessa kulhossa. (Huomaa että kinkkutäytteeseen ei tarvitse lisätä suolaa, mutta tonnikalatäytteeseen kylläkin.) Anna täytteiden tekeytyä.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Terävällä veitsellä se onnistuu hyvin useamman leivän pinoissa. Levitä reunattomat grahampaahtoleivät toiselle puolelle pöytää tasaiseksi levyksi ja moniviljaleivät toiselle puolelle pöytää. Kostuta leivät lämpimällä kasvisliemellä (minä teen liemen ihan vaan kuutioista keittämällä), varsinkin leipien reunat on tärkeä kostuttaa. Hommaan sopii hyvin vanhanmallin pullasuti. [ja tämä on ehkäpä projektin ärsyttävin/aikaa vievien osa, joten hymyä huuleen...]

Levitä puolelle grahampaahtoleivistä (17viipaletta) kinkkulevitettä ja toiselle puolikkaalle (17viipaletta) tonnikalalevitettä. Nosta moniviljaleivät kanneksi grahampaahtoleipien päälle. Paina leipiä kevyesti yhteen. Leikkaa kukin leipä kulmasta kulmaan kahtia kolmioksi ja sitten vielä kahtia kolmioiksi toiseen suuntaan, niin että saat neljä pientä kolmioleipää. Pakkaa valmiit leivät rasioihin mukaan otettavaksi tai odottamaan tarjoilua.

Tarjoa leivät viileinä, ja varsinkin kesällä muista huolehtia kylmäketjusta myös piknikillä kylmälaukkujen ja kylmävaraajien avulla.

10 kommenttia:

  1. 260 kolmioleipaa :)
    Kyllähän sun pitäis se pitopalvelu pykästä pystyyn, niin saisit ihan luvan kanssa tehdä vaikka 600 kolmioleipää ja 10 täytekakkua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitopalvelulla ois aikasta hyvän kokoisia bileitä ja reipas myynti, jos niihin tehtäisiin 600 kolmioleipää ja 10 täytekakkua :D))

      Joo, jossain kohtaa tapahtui _pieni_ ajatuskatko. Varsinkin kun siis täytetahnojakin jäi ihan hirmuna yli, melkeinpä vain puolet tuli käytettyä. Siksi yritin skarpata tämän ohjeen suhteen, ja miettiä määrät inhimillisemmiksi ;)

      Poista
  2. No teillä riitti syötävää! :D Pääsispäs pian piknikille. Ehkä juhannuksena tulee harrastettua vähän ulkoilmasyömistä. Meinaatko tehdä taas jotain herkkuja (yltiömäärin)? Aurinkoista juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein aurinkoista juhannusta Sini! Toivottavasti pääset juhannuksena kauniille mökillesi hyvässä seurassa.

      Minun kesälomani loppuu juhannukseen, ja sädekehäloistaen hipsin töihin. Tosin ajattelin kyllä tehdä perjantai-lauantaiksi juhannuskakkua, ja kyllä, siitäkin tulee varmasti suuri! :)

      Onneksi työmaalla on se etu, että siellä kyllä menee aina ihan kaikki herkut mitä sinne vie ;))

      Poista
  3. Mutta kyllä ne vain olivat hyviä kolmiovoikkareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä oli! - Ja tuolla kostutuksella oli paljon tekemistä sen onnistumisen kanssa.

      Poista
  4. ...vähän lapasesta...:D :D

    Ihanaa Juhannusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no _joskus_ saattaa _jotkin_ jutut vähän lähteä lapasesta... ;) Oikein ihanaa juhannusta sinne pohjoseen kans! :D

      Poista
  5. Aikamoinen leipätehtailija olet! Jos nuo nykyhommat alkavat kyllästyttää, kannattaisi tosiaan perustaa catering-firma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)) Mielellänihän minä sen perustaisin, jos joku muu hoitaisi firman raha-asiat - muuten oltais konkurssissa ennen perustamista, kun meikäläinen shoppailis "kaikkea kivaa"! :D

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)