sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Lakitettu lauantai ja suloinen sunnuntai ♥


 Viikonloppuna juhlittiin työystäväni tyttären lakkiaisia. Ystäväni oli jo viime kesänä kysynyt, että jos lakki tulee, niin teenhän kultamuiskulle kakut? Juttu taisi olla ensin vitsi, mutta minä tosikko [gröhöm] otin sen tosissani. Ja kun tieto tuli että neiti lakin saa, niin suunnitelmat alkoi käydä toteen.

Niinpä olen leiponut ja laittanut ensimmäisen lomaviikkoni lakitettavalle neitoselle lakkiaislahjaksi kakkuja ja muita. Juhlat järjestettiin heillä kotona, ja pöydät, liinat sekä astiat löytyivät meiltä, heiltä ja mummulta. Kätevää.

Minä pakkasin auton perään neljä kassia tykötarpeita, neljä täytekakkua, kuusi levyllistä texmex-pannukakkua ja pari rasiallista marenkisuukkoja.

Lauantai oli valitettavan sateinen ja sen kyllä huomaa näistä pimeistä kuvista, mutta se on semmoista Suomen suvessa! :)


TEXMEX-PANNUKAKKU
6dl maitoa
3 munaa
0,5 tl suolaa
3,5 dl jauhoja
350-400g jauhelijaa
1 sipuli pieneksi pilkottuna
1pss Taco-mausteseosta
vähän vettä
n.1 paprika

Tee ensin pannukakkutaikina vatkaten sekaisin maito, munat, jauhot ja suola. Anna taikinan tekeytyä ja ruskista silputtu sipuli, jauheliha ja taco-mausteseos sekä vähän vettä, mausteseospussin ohjeen mukaan. Anna jauhelihan hetki jäähtyä ja pilko paprika joko renkaiksi taikka 1-2cm leveiksi soiroiksi.

Laita leivinpaperia syvän uunipellin suojaksi ja levitä texmex-jauhelija tasaisesti koko pellille. Kaada pannukakkutaikina jauhelihan päälle varovasti (ettei jauheliha kasaannu vain johonkin kohtaan) ja lado paprika viipaleet tasaisesti koko uunipellille. Paista 200C uunissa, noin 30min. Leikkaa valmis pannukakku pieniksi paloiksi, tai halutessasi voit myös kääriä pannukakun rullalle, ja leikata siitä "kääretorttuviipaleita".

Maistuu parhaalta lämpimänä, menee niin saunaillassa salaatin kanssa kuin kahvipöydässä suolaisena tarjottavana, tai vaikkapa muuttopäivän pikasena tarjottavana.


LAKKIAISTEN TÄYTEKAKUT
Nämä kakkupohjat leivoin Kinuskikissan herkulliseksi todetun ohjeen mukaan, samaa käytin vuosi sitten tekemiini hääjuhlan kakkuihinkin. Tein kakut isommissa, 26cm halkasijaltaan olevissa irtopohjavuuissa. Niinpä pohjista tuli toki laajemmat, mutta matalammat, ja ne pystyi leikkaamaan kolmeen osaan. Yleensä laitan kakun eri väleihin eri täytettä, mutta joskus aina harmittaa jos toinen täyte onkin parempaa kuin toinen ;) Niinpä tein tällä kertaa molempiin väleihin samaa TÄYTETTÄ;

2prk Flora Vispiä (2,5dl)
1prk maustamatonta tuorejuustoa (200g)
1levy valkoista suklaata sulatettuna (130g)
1levy valkoista suklaata pieneksi pilkottuna (130g)
1pss kotimaisia pakastevadelmia (200g)
1pss kotimaisia pakastepuolukoita (200g)

Vispaa Floravispit löysäksi vaahdoksi, vispaa sekaan maustamaton tuorejuusto. Sekoita molemmat suklaat, sulatettu ja pilkottu täytteeseen ja lopuksi kohmeiset marjat. Minä täytin kakun irtopohjavuokaan, kostutin kakkupohjat runsaasti vadelmalimpparilla (n. 0,5dl limpparia/kerros) ja laitoin täytettä runsaasti molempiin väleihin.

Aikataulusta sen verran että paistoin kakkupohjat torstaina, täytin perjantaiaamuna ja päällystin kermavaahtokerroksella sekä valkoisella sokerimassalla perjantai-iltana. Annoin kakkujen levätä aina joka välissä kylmässä. Päällystetyt kakut ei mahtunut jääkaappiini, niinpä laitoin ne kakkukupujen kanssa kylmäkellariin odottamaan lauantaita. Kellarista kannoin kakut autonperään ja koristelin ne vasta juhlapaikalla sokerikukilla ja lehdillä sekä mustalla glitterigeelillä tehdyillä pisteillä. Sokerimassalla kuorrutettuja leivonnaisia ei kannattaisi pitää kylmässä kakkukuvun alla, niiden pinta kärsii kosteudesta, mutta olosuhteiden pakosta tällä kertaa oli pakko tehdä näin. Eikä kakut mitenkään rumiksi mennyt, tosin juurikin siksi laitoin koristeet vasta juhlapaikalla, enkä etukäteen mahdollisesti sulamaan kakkujen pintaan.

Yllä olevassa kuvassa olevat kaksi kakkua jäi itseasiassa yli, ja koristelinkin ne vasta sunnuntaina, jolloin ne vietiin äidin sekä tyttären työpaikoille. Loput texmex-pannarit ja toisessa kuvassa oikealla takana näkyvät tyttöjen tekemät kinkkuhyrrät sekä Lidlistä raakapakasteina ostetut pienet coctailpiirakat pussitettiin ja heitettiin pakkaseen, sieltä niitä on lapsiperheessä helppo heittää mikroon pitkin kesää.

Kaupan vadelma-jaffakeksien ja vaahtokarkkien lisäksi tein vielä tuunattuja MARENKISUUKKOJA


Vaaleanpunaiset pikkumarengit dippasin vesihauteessa sulatettuun valkosuklaaseen, valkoiset pikkumarengit dippaantuivat tummaansuklaaseen. Todella helppoa, mutta yllättävän herkullista. Hirmumakeita, mutta hyvejä :)

Mutta siis juhlissa oli tarjottavina texmex-pannaria, tyttöjen tekemiä kinkkuhyrriä,  kaupan coctailpiirakoita, munavoita, isomummon tekemää pullaa sekä perinteistä suklaakakkua, tyttöjen tekemiä suklaaneliöitä, täytekakkua, marenkisuukkoja, kaupan vadelma jaffoja sekä vaahtokarkkeja.

Porukalla tehtiin ja loput ostettiin surutta kaupasta - hyvä tuli! :)

Juhlapäivänä minä hoitelin keittiön, niin kahveineen, kattamisineen, tiskeineen kuin alkumaljoineenkin. Vieraita taisi käydä joku viis-kuuskymmentä, tai ehkä enemmänkin. Vaikka illalla olinkin ihan kuolleena, niin juhlat oli oikein mukavat, kivat ja sydämelliset, ihana oli seurata nuorison onnea ja iloa päivän aikana ♥

Niinpä sunnuntai meni huilaillessa sohvan syleilyssä. Ainoastaan hain astiani pois tiskattuna ja kauniisti kasseihin pakattuna, ja toki kakkukahvit join tänäänkin! Ai että, juhlien seuraava päivä on kyllä aina niin paras, kun saa maistella kaikkea surutta, ilman juhlamekon kiristävää vyötäröä... ;)

12 kommenttia:

  1. Kaikkia ihanuuksia olet loihtinut ja nuo kakut on upeat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Koo! :) Ja täytyy kyllä myöntää, että itsekin olin kyllä innoissani noista kakuista, niistä kun tuli oikein onnistuneen näköisiä ja vieläpä ihan loistavan makuisia :))

      Poista
  2. Hienot tarjoilut ja etenkin tosi kauniit kakut.

    Sä olet kyllä niin viitseliäs. Meikäläinen jaksaa ehkä juuri ja juuri raahautua juhliin paikalle, ei ole puhettakaan, että jaksaisin sellaiset valmistella. Toisaalta jos on vasta 2-kymppinen niin silloinen jaksaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)) No joo, niin kuin sanoin työystäväni äidillekin, niin me nyt vaan ollaan tämmösiä. Tiesin että työystäväni ei kauhiasti apuja saa juhlien järkkäämiseen, niin sillä lupauduin avuksi juhliinkin. Ja mitä suotta ostamaan kalliita tarjoiluastioita moneen kertaan, kun mulla niitä kerta kaapissa seisoo, samoinkun pöytäliinoja on kertynyt yllättävän monta... :)

      Mutta niin, mun mielestä juhlapäivänä äidillä on muutakin tekemistä kun kökkiä keittiössä, joten hän sai hoitaa seurustelun sukulaisten ja ystävien kanssa, minä, mummu ja vaari hoidimme loput. Tosin isovanhempien piti lähteä jo ekan kattauksen jälkeen, mutta heistä oli kyllä iso apu alkujärjestelyissä.

      Ja meidän perheessä ja suvussa kun on aina ollut tapana että tämmösissä järjestelyissä autetaan, niin en kokenut sitä mitenkään pahana asiana. Mutta (eli nyt tulee se MUTTA) se kyllä on aina sitten vähän harmillista, kun moni muukin olettaa minun tekevän sitten heidänkin juhliin sitä tätä ja tota.

      Mulla meni näiden juhlien kanssa kuusi lomapäivää, leipomisiin meni 150eepoa minkä ystävättäreni toki maksoi, mutta melkein toinen saman verran meni hankkiessa kakkuvadit, kakkuvuuat, yksittäiset koristejutut, jne. Ne toki on sitten minulla jatkossakin, mutta kummiskin. Ja jestas kuinka paljon olen tiskannut ja siivonnut viime viikon aikana milloin mitäkin jauhoja ja sotkuja. Luojan kiitos vihdoin sain imuriin sen puuttuvan osan, ja pääsen imuroimaan!!

      Ja tiiä niistä kakskybäsistä, silloin on niin kiire tehdä kaikkea että jaksaako sitä sitten mitään... Mutta näin kolmikymppisenä osaa jo sentään jotenkin jaotella aikansa ja käyttää sen viisaasti! ;)))

      Poista
  3. Kylläpä niitä tuli kauniita kakkuja! Ja täyte kuulostaa todella herkulliselta!

    Jos minä olisin ollut tuo työystävä, olisin maksanut vaivanpalkkaakin, jolla olisi saanut katettua hiukkasen noita muita kustannuksia tai edes lomapäivien kulumista...

    Seuraavissa juhlissa sitten saat nauttia... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja täyte oli kyllä juurikin noin herkullista :)

      Tarkoitukseni ei ollut tuossa aijemmassa kommentissani niinkään nurista näistä juhlista; olimme sopineet ystäväni kanssa näin, ja hän olisi halunnut maksaa minulle lisää juhlien jälkeen kaikesta, mutta ehdottomasti kielsin häntä, koska itse tahdoin auttaa toteuttamaan kultamuiskulle erityisen juhlapäivän. Meinasin vaan sitä että jotkut ihmiset (vieläpä sellaiset kissankumminkaimankaverit, eli ei mitkään läheiset ystävät tai sukulaiset) luulevat että tuommoisia kakkuja leipoo ihan vaan ohimennen tai tekemisen ilosta, ja saattavat jopa suuttua jos en leivokkaan heidän pellavapään synttäreille koko kattausta... Meitä kun on niin kovin moneen, moneen junaan ;)

      Ja seuraaviin juhliin taidan laittaa kanssa kiristämättömän mekon, ja nauttia täysin rinnoin ihaNaisesta seurasta sekä herkullisesta tarjoilusta!! Mahtavaa! ♥

      Poista
  4. Oolalaa, mitkä kakut väsäsit, upeet!
    Muutenkin tarjoilut tuntu olevan oikein kohillaan! Ton texmexpannariohjeen kyllä otan taas höröttävien korvien taa talteen, kitoos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva kun huomasit noi muutkin tarjottavat :) Mun mielestä toi texmex-pannari on hirmukätevä idea, nopea tehdä, monen makuun sopiva, melko halpakin ja tosiaan kätevämpi/nopeampi toteuttaa kuin ihan tortillat tms tai esim pizza. Itse laitan tuohon yleensä diblomaattisesti mielummin vähemmän mausteseosta, kuin enemmän, eli nytkin kun paistoin jauhelihaa 700gx3, niin kahteen settiin laitoin vain pussilliset mausteseosta, ja yhteen 2pussia, sekoittaen sitten kaiken paistetun jauhelihan keskenään. Ja siis tuo kyseinen mausteseos oli tarkoitettu 500g.lle jauhelihaa, joten siitä vähän erikoiset määrät... Mutta kumminkin :) Pannariin voisi varmasti laittaa juustoraastettakin tai esim Aura-juustoa, mutta mun mielestä siihen ei ole tarvetta. Sinänsä hämmentävää, meikä kun yleensä valitsee sen kalorisemman vaihtoehdon :D

      Ja muutes, noita tuunattuja pikkumarenkeja kannattaa myöskin kokeilla juhliin tarjottavaksi. Ne oli siis ihan kaupan marenkeja :))) Mutta dippasin päät sulaan suklaaseen, ja toimi kyllä hyvin, niin lasten kuin aikuistenkin makuun! ;)

      Poista
  5. Voi toi sun aiempi vuodatus kuulostaa niin tutulta. Auttaminen on itsellenikin sisäänrakennettu juttu ja tosiaan hyviä ystäviä ja omaa perhettä auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Mutta sitten kun välillä pitäisi tyyliin huomiseksi muuttua kakuiksi ja herkkuleivonnaiseksi niin meinää harmitus iskeä.

    Itselleni tuli tuosta sun kirjoitelmasta mieleeni, miten olen viimeisten parin vuoden aikana ollut 3 kertaa kaasona häissä. Ihana luottamustehtävä, mutta en muista kovinkaan montaa hauskaa hetkeä niistä juhlista - sitä vaan on niin tunnollisesti työn touhussa, että kaikki se leppoisa kiva menee itseltä ohi.

    Mutta nyt... järjestäppä itsellesi retki tänne mun suunnille 11.7. ja tulet nauttimaan kesäpäivää herkkujen kera - ilman velvoitteita ( tai ehkä jotain pientä mukavaa.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossu, meillä kun on ristimme kannettavana, niin ollaan liian höveleitä tähän maailmaan ;)) Ja juurikin niin kuin sanoit, ihana on olla avuksi ystäville ja sukulaisille, mutta kaikki ihmiset eivät kuulu siihen ryhmään, ja sitä ei kaikkien ole helppo ymmärtää. Mutta tosiaan, ystävät, sukulaiset ja rakkaat ovat juttu ihan erikseen, ja heitä ihan mielellään auttaakin.

      Tiedän myös mitä tarkoitat tuolla kaasoilulla :) Itse ainakin olen molemmilla kerroilla jännittänyt niin kamalasti, häiden lisäksi myös polttareita, että muutunkin ihan eri-ihmiseksi, mikä itseäni ainakin julmetusti jälkeenpäin harmittaa. Ja iän myötä olen kyllä muutenkin alkanut jännittämään enemmän, joten nytkin oli lauantain kekkereissä pirullista kerätä pöydistä astioita, kun kädet tärisi pahemmin kuin parkinsonipotilaalla... Mutta hei, sitä se tämä ikä teettää! :)

      Täytyypi siis katsoa tuo 11.07. näin lomalaisena kun en ole nähnyt vielä työvuoroja sinne asti. Mutta iso KIITOS kutsusta, tulen niiiiiin mielelläni juhlimaan! Ja olikos ne ne kekkerit mihin laitetaan hattu? :)))

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)