keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Puutarha on pidetty kunnossa.


 Hyvä minä, kiltti tyttö! Muistanette varmaan parvekkeeni ihanan kukoistuksen pari päivää sitten? Juu, tiedän, ei sellaista painajaista saa mielestään pyyhittyä, vaikka yrittäisikin. No katsokaapas mitä löysin parvekkeelta Hiroshiman kukkien alta, kun hetken puuhastelin, touhuilin ja nautin syksyn upeasta valosta.

 Callunat ja kynttilät löysivät paikkansa.

 Callunoita, hopeaa, kynttilälyhtyjä ja kesästä muistuttavia koristepalloja

Hulvaton koristekaali ihastelee lasipurkkien tuikkuja hiekkapesissään. 
Myrkkymuratti jatkakoot sinnittelyään kaalin kaverina, katotaan miten käy.

Eli oikeesti, eilen täällä vasta kaaos olikin. Multaa, tomuksi hajoavia kasveja, multaa, lehtiä, multaa, kukkapurkkeja ja multaa ihan joka paikassa, kalusteet tiellä, ja palelsikin niin pirusti siinä puuhastellessa. Roskia tuli kolmen kassin verran, kukkapurkit löysivät tiensä varastoon, ja näppäränä kotihengettärenä imuroin sen joka paikkaan levinneen mullan siististi pölypussiin. Onneksi sedät putsasivat samaan aikaan pihaa lehtipuhaltimillaan, niin parvekkeen imurointi ei kuulostanut lainkaan kummalliselta kuulaassa syyspäivässä.


Yön pieniä paheita


 Ystäväni tuli käymään lomalla Briteistä, ja toi kivoja tuliaisia; Jelly Bean'sejä, jei!

Miten voikaan yksi pieni karkki sisältää niiiin paljon makua! Suosikki makujani ovat Caramel Popcorn, Granny Smith Apple, Strawberry Smoothie ja Liquorice, jostain syystä yksi pieni Cola ja Marshmallowkin eksyi alempaan kuvaan.


Parastahan on siis valkata kivan näköinen karkki purkista, etsiä se "Menusta", ja sitten maistella. Tätä on ehkäpä vaikea uskoa, mutta nämä ovat niiiiin herkullisia ja täynnä makua, että ihan muutama karkki riittää helpottamaan öisenpaheelliseen karkkihimoon. Täysikuukin tais jo mennä, syyttäisköhän sitä sitten tulevaa talvea kummallisista himoista, vai laittaisko ihan vaan naisten vaivojen piikkiin. Vaivoja ei tosin ole, mutta ainahan niihin voi vedota kun tekee mieli jotain kummallista, kummalliseen aikaan vuorokaudesta.

Jospa tääkin menis nukkumaan, hyvät yöt ja herkullisia karkkimaa uneja kaikille!

tiistai 28. syyskuuta 2010

Inhimillinen tekijä

Tänään tulee telkkarista uusinta Inhimillinen tekijä - enkelivauvat (YLE TV2, klo 14:55).

Katsoin jakson eilen illalla areenasta. Voi miten upeita naisia olikaan kertomassa tarinaansa jokaisen vanhemman suurimmasta surusta, enkelivauvoista. Suosittelen katsomaan kyseisen jakson, missä kerrotaan omakohtaisesti, asiallisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi lapsen menettämisestä, ja arjesta, mikä jatkuu menetyksen jälkeen.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Voi miten ihana!! *sarkastisesti lausuttuna*

Gröhöm, käsi ylös virheen merkiksi o/

Pitkä kuuma kesä teki tepposensa parvekkeeni vihreälle keitaalle. Jotkut tarkkasilmät ovat ehkäpä huomanneet, että kesä meni jo. No minäpä panin silmät kiinni, ja yritin olla huomaamatta koko juttua. Ja sitten panin jo sälekaihtimetkin kiinni, ja jätin kukat kastelematta. Arvatkaapa mitenkä siinä käy?

Oheinen kuvamateriaali saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita, ja ei, nämä kuvat eivät ole Tshernobilystä.



Muratit vielä yrittävät sinnitellä. Vihdoin alan ymmärtää miksi niitä pidetään pirullisina rikkaruohoina keski-Euroopassa, eihän ne kuale millään!

Tarttis varmaan tehdä jotain. Tosin, näin kauniina päivänä jopa "death valley" on ihan siedettävä. NOT.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Itse tehty avainnauha

Minä en pidä avainnauhoista. En.

Veikkaan että ajatus lähtee jo lapsuudesta. Asuimme pikkukaupungin, pikkulähiön, pikku omakotitalossa, ovet oli auki ja tultiin ja mentiin miten sattuu. Kouluun mennessä olisi pitänyt opetella kantamaan kotiavainta mukana, mutta äiti ilmoitti että minun lapset eivät ole mitään avainlapsia, jotka avaimet kaulassa juoksentelevat pitkin pihoja. Syy ei lieneekään ollut niin aatteellinen, veikkaan äidin päätelleen jälkikasvunsa käytöksestä että vesat saattaa joku päivä roikkua omenapuussa avainnauhasta, jos semmoitteet kaulaan laitetaan. Jotenka meillä avain oli melkeinpä siellä piilossa, minkä lähes kaikki pikkukaupungin, pikkulähiön asukkaat tiesivät, tai sitten ovet vaan olivat auki.
Työ elemässä olen aina vastustanut kaulaan ripustettavia avainnauhoja. Minusta ne on naurettavia, typeriä, tyylittömiä ja kahlitsevia. Yök yök yök.

Noh, kuinkas sitten kävikään. Nykyinen työnantajani vaihtoi työvaatteet napittomiin, sinisen kahiseviin pyjama-mallisiin satiini "unelmiin". Ja avaimia ei voi säilyttää kuin jossain valtavan taskun uumenissa, TAI kaulassa. Hetken yritin ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta vihdoin luovutin.

Epäilin vahvasti että noilla meille kertyvillä helmillä on jokin taka-ajatus. No nythän ne pienet pirulaiset, ne violotit ja kirkaat muovisen kitschiset hirvitykset päättivät linnottautua minua vastaan, ja hinguta itsensä riipukseksi, vieläpä avainnauhaksi! Voi jeskamandeera.

Tähän on tultu. Olen (lähes) sanaton.

Eri kokoisia liiloja ja kirkkaita helmiä, hopeisia välihelmiä, pieniä valkoisia siemenhelmiä pujotettuna kaksinkertaiseen ohueen metallivaijeriin. 
Niskaan laitettu tarkoituksella magneetilla kiinnittyvä "lukko", mikä tarvittaessa avautuu nopeastikkin jos jokin/joku tarttuu kiinni avainnauhaan. Avaimet on helppo kiinnittää ja irrottaa klipsusta. Malli on tarkoituksella pitkä, jotta kaulassa roikkuenkin avainnipun voi sujauttaa rintataskuun, ja avaimia on helppo käyttää, vaikka nauha onkin kaulassa.

Ehkä mä pystyn elämään tämän kanssa, ehkä.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Hillittömät hullut helmet


 Olen tässä seurannut huolestuneena tilanteen kehitystä, mutta nyt on jo pakko jakaa asia teidänkin kanssanne. Meille on muuttanut huolestuttavan paljon helmiä. En oikein tiedä että miksi ne tänne änkeävät, mutta aina niitä jostain tulee. Tähän asti enemmistössä olleet hippeilevät, lempeät puuhelmet, mutta tänään tänne änkesi iso pussillinen violotteja kitsch lasihelmiä, ja nyt nuo muoviset hirvitykset kirkkaina ja violotteina on selvästikkin valtaamassa koko helmilaatikon.

Yhtään en ymmärrä että mitä täällä on tekeillä, mutta vahva on epäillys, että jotain tästä syntyy. Tätä tilannetta pitää tarkkailla.

torstai 9. syyskuuta 2010

1vuotis kekkerit!

Kappas kepponen, tänään on 9.9. ja tasan vuosi siitä kun keksin ruveta pitämään tätä blogia itseni ja muiden iloksi. Vuodessa on kerinnyt paljon, opinut paljon ja hokannut paljon. Hauska miten sitä on löytänyt uusia juttua, huomaa innostuneensa yllättävistäkin asioista ja löytäneensä uusia kivoja ihmisiä blogista, blogeista ja blogien takaa.


Joten juhlien kunniaksi  
SYNTTÄRI ARVONTA!

Arvonta suoritetaan blogin lukijoiden ja tähän tekstiin kommenttinsa jättäneiden kesken. Ja "perinteisesti" kommentista saa yhden arvan, ja lukijaksi kirjautumisesta yhden arvan, mahdollisuus on siis saada kaksikin arpaa arvontaan, jos tahtoo. Arvonta suoritetaan 01.10.2010, siihen asti saa osallistua.

Kommenteissa voit mainita minulle ideoista, ajatuksista taikka vaikka toivomuksistasi, mitä haluaisit nähdä täällä blogissani.

Ja arvonnan palkintona on KAKSI YLLÄTYSPALKINTOA, Haltiakummin tyyliin ;)

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Pööpöti

Ja täällä taas :) Onpas ollut kiirusta! Viikko sitten päättyi kesäloma, ja alkoi koulukin. Ensimmäinen päivä koulussa on aina niiiiin jänskä, vaikka se olisi jo kuinka mones "eka päivä". Mutta hyvin siitä selvisin ja kivasti on lähtenyt tsiljoonas opiskelu-ura käyntiin. Viime viikolla alkoi myös uudet työt, ja siitäkin olen kovin innoissani. Kaikkea uutta tietoa vaan tulee niin valtavalla vyöryllä, että meinaa ihmislapsen aivot uuvahtaa sen kaiken alle. Ihan kuin kommunikoisi vieraalla kielellä koko ajan, kaikki aistit ja keskittyminen pitää olla hirmuvalppaana. Olo on siis pökertyneen uuvahtaneen iloinen :)

Kaiken tämän logistisoimiseksi piti sitten ostamani auto. Oih, se se vasta on naisten hommaa!
Intermänetistä yritin etsiskellä autoja, mutta kun semmosta ei ole koskaan tullut ostettua, niin siinä sitten arvoin että mikä ois hyvä. Ei ole ihan mekän vahvuuksia nuo kilometrit, moottorin tilavuudet, vuosimallit ja muut... Miespuoliset ystävät ja sukulaiset antoivat kaikki hyödyllisiä neuvoja, ja yleisin vastaus kysymykseen "mimmonen auto mun kannattais ostaa?" oli "No semmonen hyvä". Ai jaa! No mutta, aikani arvottuani päätin että kyllä autossa pitää olla viisi ovea, sen pitää olla tältä vuosituhannelta ja ois varmaan hyvä, jollei sillä olisi ajettu yli 150t km (mistäköhän sekin mieleeni tuli??), ja ei sen pitäisi maksaa timantteja, kuhan ois vaan painonsa verran kultaa.


Hänen nimensä on Pööpöti, koska

hän on ensimmäinen kulkupelini Pööpöti, vm 1980. 

Keltaisia, sulavalinjaisia, näppäriä ja ihka omia molemmat :))